Odotukset olivat korkealla, kun aloin lukea Riitta Jalosen uutsinta kirjaa. Olinhan lukenut Kirkkaus-teoksen ja ihastunut siihen mielen määrin. Kirjan alku tuntui aluksi vieraalta, ei houkuttelevalta. Onneksi jatkoin lukemista, joka palkitsi päähenkilön sisäisten tuntojen ja muistojen kuvauksilla.
Alussa ollaan nykyhetkessä, välillä sodanjälkeisessä ajassa 1950-luvulla. Aika kulkee limittäin ja lomittain päähenkilön Elisabetin ajatuksissa. Kirjassa pääosan saavat perhe ja suku ja sodassa menetetyt ihmiset, Elisabetin enot, jotka heräävät henkiin.
Keskeinen henkilö on Elisabetin äiti, joka järjestää juhlia enojen syntymäpäivinä, jolloin tanssitaan. Tanssimassa on vielä elossa olevia kanssakulkijoita, ja Viljamin tarina kulkee alkulehdiltä saakka mukana. Hän oli rakastunut Elisabetin äitiin.
Kirja on moniulotteinen ja palkitseva, runollinen ja vangitseva lukukokemus, joka vaatii lukijaltaan paljon. Elisabetin lapsuuden mielikuvitusmaailma on kiehtova sodanjälkeisessä maailmassa, jossa perheen suru on läsnä. Kirjan sivuilla kerrotaan muutamana toteamuksena Elisabetin elämästä kävelykeppiin turvautuen. Menneisyyden tanssihetket luovat vastakohtaa Elisabetin nykyaikaan.
Odotukset kirjan suhteen täyttyivät.
Riitta Jalonen: Tanssikaa! Tammi 2019.
KIRJAPIISKU 