Siivosin kirjoituspöytäni laatikoita, ja sieltä löytyi paljon printattuja runoja ja muita tekstejä eri ajoilta, unohtuneita muistivihkoja, joissa käsin kirjoitettuja tekstien aihioita ja monien vuosien turhaa sälää, joita olin säilyttänyt laatikoiden täytteenä. Olen aikaisemmin leikellyt kiinnostavia lehtileikkeitä. Yhden kirjoitusvihkon välistä putosi leike vuodelta 2016, jonka otsikko oli: "Tsetsenialainen kirjastonjohtaja eli kuukausia kellarissa, koska Venäjä vain pommitti … Jatka lukemista Unohtunut runo, jonka taas muistin
Kategoria: Kirjoittamisesta
Kumpi oli ensin: kuva vai sana?
puutarhassa asuu japanilainen haiku nainen katoaa kasvien peittoon, henkien sekaan osaksi runoa väreilevä valo sytyttää liljojen kukinnot purppuranpunaiseen tuleen vihreässä lehvistössä pilkistävät kuokan varsi aurinkohattu ©Seija Salminen --------------------------------------------------- auringon valo nyrjäyttää värit laitamille sinkoaa heleän punaista keltainen haalentuu - syvänpunainen sisin Daaliat kukkivat mieli yrittää väistää näkyä kaupungissa ihmisten keskellä räjähtää, huutoa. itkua, … Jatka lukemista Kumpi oli ensin: kuva vai sana?
Runovideo
Osallistuin Lahden Runomaratonin videorunokilpailuun runollani Varjomaailma. En sijoittunut parhaiden joukkoon, mutta sitä oli hauska tehdä. Ks. video täältä: Runovideo Lahden Runomaratonin kilpailuun 2019 Valo ja vesi Varjomaailma unen valkoiset pilvet liikkuvat varjoina veden pinnalla tuuli ei nuku kaupunki kohisee ja välkkyy toisesssa maailmassa lumen hiljaisuus, onkalon pimeys varis hankien vartijana valo sulattaa jään halkaisee maan … Jatka lukemista Runovideo
Kuukausi residenssissä. Matkapäiväkirjan sivuja.
6.5.2019 Saavuin iltapäivällä bussilla Tallinnasta Haapsaluun, ja kävelin majapaikkaani Villa Werneriin Suur-Lossikadulle matkalaukkua vetäen ja reppu selässä. Avaimet minulla oli jo asuntoon. Repussa oli läppäri, jolla on tarkoitus kirjoittaa täällä, ja muistikirja, johon kirjoitan vaikutelmia ja runonpätkiä. Asunto on toisessa kerroksessa. Se on viihtyisä, virolaiseen tapaan kotoisa yksiö. Pieni keittiö, jossa on ruokapöytä, toinen huone, … Jatka lukemista Kuukausi residenssissä. Matkapäiväkirjan sivuja.
Jouluruno
Jouluruno haurasta, haikeaa, sinistä valoa. helposti särkyvää hiljaisuutta. kranssin kuivakukkien hapertuva kauneus. sokeririhmat. lumihiutaleiden höyhenet asettuvat hiljalleen siiviksi suojaamaan. kannattelen hämärän häilyvää hetkeä. c Seija Salminen 2018
Kiiltävä asfaltti, viiltävä kaipaus
Maa imee valon ja puiden lehdet loistavat märkinä fosforista kultaa kaipaukseni nousee kiiltävästä asfaltista ja saavuttaa katulamppujen sähköisen sylin. Joka syksy maa imee valon ja lehtien kulta ja kelta, kaipaus. (Nainen joka muuttui kissaksi ja muita metamorfooseja. 2010, s. 66)
Julkaistut teokset
Romaanit Kevyttä hengitystä. Hai 2021. Runoteokset Nainen joka muuttui kissaksi ja muita metamorfooseja. Kustannuskynnys 2010 Salamanterin vuosi. Hai 2013 Olkoon nimeni Sade. Kirjokansi 2017 Tekstit kokoomateoksissa Sinisiä hetkiä. Lahden Runomaraton 2009 Lastuja. (Toim. Kanerva Tuominen) Ukri 2011 Tuottavuusloikka : Ukri ry:n 60-vuotisjuhla-antologia. (Toim. Jussi Hyvärinen). Ukri 2016 Toimittanut teoksen Kirjasto virtaa : Joensuun kaupunginkirjasto 150 vuotta. Joensuun … Jatka lukemista Julkaistut teokset