Huhtikuussa tutustuttu: Olive, Lanny ja Vi

Kirjaston kirjat alkavat olla luettu. Ne, jotka kävin lainaamassa ennen poikkeustilaa, jolloin kirjastot olivat vielä auki. Vaikka en kuulu riskiryhmään, enkä ole karanteenissa, kotona  olen ollut pakostakin enemmän kuin tavallisesti. Lukeminen on ollut yksi selviämisen keinoista. Nyt on täytynyt turvautua kirjakauppaan. Viime vuonna kertyneet bonusrahat käytin yhteen kirjaan: Elizabeth Stroutin Olive Kitteridge. Ennen suomennosta kirjaan … Jatka lukemista Huhtikuussa tutustuttu: Olive, Lanny ja Vi

Advertisement

Syksy Vilsandin saarella

Pari vuotta sitten luin edellisen, vuonna 2017 suomennetun Tõnu Õnnepalun kirjan Paratiisi ja ihastuin. Siinä kirjassa kirjailija viettää viikon lapsuutensa maisemissa Hiidenmaan kylässä ja palaa lapsuuteensa ja yli kahdenkymmenen vuoden takaiseen maailmaan (kirja ilmestyi eestiksi vuonna 2009). Siksi tartuin innolla Õnnepalun Lopetuksen enkeli -kirjaan, joka ilmestyi Virossa vuonna 2015 ja suomeksi 2020 Jouko Väisäsen suomentamana. … Jatka lukemista Syksy Vilsandin saarella