Tove Ditlevsen on tanskalainen kirjailija, jonka vuonna 2021 suomeksi julkaistut teokset Lapsuus ja Nuoruus, julkaistiin Tanskassa jo vuonna 1967. Ne ovat kaksi ensimmäistä osaa omaelämäkerrallisesta trilogiasta. Kirjailija kuvaa omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan Kööpenhaminan työläiskaupunginosassa 1920-1930-luvulla. Teksti vaikuttaa kuitenkin tuoreelta ja modernilta. Se on välillä lähes tajunnanvirtamaista kuvausta. Kirja koostuu episodimaisista luvuista, ja dialogit on upotettu tekstin sekaan.
Tove Ditlevsen syntyi vuonna 1917, ja lapsuuden ympäristö ja ilmapiiri 1920-luvun perheessä, johon kuuluivat äiti, isä ja veli Edwin, oli tytölle ankeaa ja ahdistavaa, mutta ei toivotonta. Jo lapsena Tove haaveili runoilijan urasta. Hänellä oli kotona oma paikka, makuukamarin ikkunalauta, jolla hänellä oli tapana istua.
On ilta, ja tapani mukaan istun makuukamarin kylmällä ikkunalaudalla katselemassa pihalle. On päivän onnellisin hetki. Ensimmäinen ahdistuksen aalto on laantunut. Isäni on toivottanut minulle hyvää yötä ja mennyt takaisin lämpimään olohuoneeseen, ja oven takana oleva vaatekasa on lakannut pelottamasta minua. Katson iltatähteäni joka on kuin Jumalan ystävällinen silmä, ja se seuraa minua valppaasti ja on minua lähempänä kuin päivällä. Joskus kirjoittaisin muistiin kaikki ne sanat jotka virtaavat lävitseni. Joskus muut ihmiset saisivat lukea ne kirjasta ja ihmetellä että tytöstäkin voi tulla runoilija. (Lapsuus, s. 31).
Lapsuuden runot olivat vielä matkittuja ja saaneet vaikutteita virsistä, kansanlauluista ja 1890-luvun lyyrikoiden runoista. Toven lapsuus loppui tutkintoon keskikoulusta ja konfirmaatioon. Hänen ei oletettu menevät lukioon, ja hän aloitti koulun jälkeen palvelustyttönä perheessä, jossa hän siivosi, laittoi ruokaa ja hoiti perheen poikaa. Loppui myös ystävyys lapsuudenystävän kanssa.
Ohi on ystävyytemme, niin kuin lapsuuskin on. Nyt minusta varisevat viimeisetkin rippeet kuin auringon polttaman ihon riekaleet, ja alta paljastuu väärä, mahdoton aikuinen. Luen runokirjaani, yö vaeltaa ikkunani ohi, ja minun tietämättäni vaipuu lapsuus hiljaa muistin pohjalle, siihen mielen kirjastoon josta olen ammentava tietoa ja kokemusta koko loppuelämän ajan. (Lapsuus, s. 141-142).
Trilogian toinen osa Nuoruus jatkaa Toven elämän kuvausta siitä, mihin Lapsuus jäi. Ajallisesti ollaan siis 1930-luvulla ja edetään 2. maailmansodan kynnykselle. Tove oli ensimmäisessä työpaikassaan vain yhden päivän, sen jälkeen hän työskenteli täysihoitolassa ja konttoritöissä. Toven perhe muuttaa isompaan asuntoon, jossa hänellä olisi vihdoin oma huone. Tove on kuitenkin päättänut muuttaa pois kotoa täytettyään 18 vuotta. Hän muuttaa vuokra-asuntoon.
Koko ajan runojen kirjoittaminen kulki Toven elämässä mukana. Hän tutustui muutamiin ihmisiin, jotka lukivat hänen runojaan ja kannustivat häntä. Hän tutustui Ninaan teatteriseurueessa, jossa oli mukana.
Kun varastossa ei ole iltapäivällä mitään tekemistä, minut lähetetään ullakolle järjestämään peltipurkkeja pitkiin riveihin. Nautin saadessani olla ihan yksin pimeässä ja pölyisessä huoneessa. Makaan lattialla ja panen purkit samanlaisiin riveihin sen mukaan mitä niissä lukee: sinkkisalvaa, lanoliinia. Vaivun suloiseen alakuloon, ja sen aikana lävitseni tulvahtaa sanojen aaltoja. Kirjoitan ne muistiin ruskealle käärepaperille ja totean surullisena että runot eivät ole tarpeeksi hyviä. Lastenrunoja, herra Krogh sanoi. Hän sanoi myös: ihminen voi kirjoittaa hyviä runoja vasta kun on kokenut paljon. Omasta mielestäni olen jo kokenut, mutta ehkä minun on koettava lisää. Sitten eräänä päivänä kirjoitan jotakin mikä on aivan erilaista kuin mitä olen ennen kirjoittanut, en vain tiedä mistä muutos johtuu. (Nuoruus, s. 48-49).
Tove saa yhden runoistaan läpi kirjallisuuslehteen, ja hän tutustuu lehden toimittajaan Viggo F. Mölleriin. He tapailevat ja Viggo ehdottaa, että Tove julkaisisi runokokoelman. Esikoiskokoelma Pigesind ilmestyikin vuonna 1939, samana vuonna kuin 2. maailmansota syttyi. Sodan syttymiseen loppui myös Toven nuoruus.
Yhtäkkiä se on tosiasia. Englanti on julistanut sodan Saksalle, ja luen tuhansien muiden vaiteliaiden ihmisten kanssa uutisia Politikenin lehtitalon ulkoseinän valomainoksista. Seison veljeni ja isäni vieressä enkä tiedä missä Viggo F. on tuona kohtalon hetkenä. Vatsaani kouristaa kotimatkalla niin kuin minulla olisi nälkä. Ilmestyykö runokokoelmani nyt? Jatkuuko arki ylipäätään? Haluaako Viggo F. kanssani naimisiin nyt kun koko maailma on liekeissä? Lankeaako Hitlerin paha varjo Tanskan ylle? En lähdekään kotiin vaan ajan raitiovaunulla ystäväni luo. (Nuoruus, s. 188).
Jään odottamaan trilogian kolmatta osaa, joka on tanskaksi Gift.
Tove Ditlevsen: Lapsuus. Kustantamo S&S 2021. Suomentanut Katriina Huttunen.
Tove Ditlevsen: Nuoruus. Kustantamo S&S 2021. Suomentanut Katriina Huttunen.
KIRJAPIISKU 