Kesän kirjapinostani olen napannut hyviä lukukokemuksia, kuten Anneli Vehkoon nykyaikaan ja Pariisiin sijoittuva, naisen elämää avioeron jälkeen pohtiva, Se kesä Pariisissa. Myös iki-ihana Elizabeth Stroutin Voi William! oli hieno ja paljastava avioliittoromaani. Tove Ditlevsenin trilogian kolmas osa Aikuisuus oli myös pakko lukea, olinhan lukenut kaksi edellistä osaa. Se oli hyvin raadollinen kuvaus kirjailijan luisumisesta välillä lääkeriippuvaiseksi. Itsenäisyys ei ole tullut helposti ”väärien” ihmisten vaikutuspiirissä.
Kesäkuun alussa kävin Annikin runofestivaalilla Tampereella, josta sain paljon runollisia kokemuksia. Sieltä ostin Pertti Seppälän suomentaman ja toimittaman kiinalaisten erakkorunojen kokoelman Vaeltavat pilvet. Siihen olen palannut aika ajoin tänä kesänä. Hän oli myös itse paikan päällä kertomassa kääntämistään runoista, joista ilmestyi 2021 jo toinen painos. Kokoelmassa on runoja eri runoilijoilta noin tuhannen vuoden ajalta. On kyse klassisista kiinalaisista erakkorunoista.
Sitten se klassikko, jonka olen lukenut viimeisimmäksi. Se on Leena Krohnin Tainaron, joka ilmestyi jo vuonna 1985. Sitä pidetään hänen läpimurtoteoksenaan, ja siitä on otettu uusia painoksia. Minusta kirja täyttää klassikon kriteerit: se on lukukokemuksena niin vaikuttava, ettei se unohdu. Eikä sen myöskään anneta unohtua. Minä luin vuoden 2006 painoksen, jossa on kaksi alkuperäisestä teoksesta puuttunutta kirjettä sekä Inari Krohnin kuvitus. Tämä on jo kolmas kerta, kun luen kirjan eikä sen lumous katoa mihinkään. Voin aina uudestaan sukeltaa Tainaronin maailmaan, josta henkilö kirjoittaa kirjeitä entiselle rakastetulleen, mutta joka ei koskaan vastaa kirjeisiin. Tainaron on täynnä ihmeellisiä hahmoja ja paikkoja, joissa voi nähdä vertauskuvia arkimaailmaamme.
Maa kantaa tänä yönä kaupunkia vakaasti harteillaan. Taivaskaan ei kulje ja taloilla on pitkät juuret. Minä tunnustan: Lukemattomia kertoja olen joutunut palaamaan ja noutamaan kotiin sen, minkä hylkäsin ja heitin pois arvottomana. Suojavärin alta kuultavat toiset värit, ja kuka tietää, mikä niistä on oikea.
Kun avaan verhon, näen puolihämärän kadun eikä siellä tapahdu mitään, mutta tyhjyydessä, jota askelet eivät nyt riko, yhtyvät ensimmäisen aselen levottomuus ja viimeisen uupumus.
Tänä yönä näen puolihämärässä kuin olisi kirkas päivä, näen niin kauas ja niin tarkasti, että erotan sinutkin, sinä vaippayökkönen. (Tainaron, Vaippayökkönen, Kahdeskymmenesviides kirje, s. 121.)
Anneli Vehkoo: Se kesä Pariisissa. Karisto 2022.
Elizaberth Strout: Voi William! Suomentaja Kristiina Rikman. Tammi 2022
Tove Ditlevsen: Aikuisuus. Suomentaja Katriina Huttunen. Kustantamo S&S 2022.
Vaeltavat pilvet : kiinalaisia erakkorunoja. Suomentaja ja toimittaja Pertti Seppälä. Basam Books, 2. p. 2021.
Leena Krohn: Tainaron : postia toisesta kaupungista. Kuvittanut Inari Krohn. Teos, 4. p. 2006.
KIRJAPIISKU 