Annie Ernauxin kirja Vuodet on nautittavaa luettavaa. Joulunpyhinä luin kirjan loppuun. Se kertoo toisen maailmansodan jälkeisestä ajasta Ranskassa ja Euroopassa nykypäiviin asti. Se kertoo maaseudulta lähteneestä tytöstä ja hänen perheestään ja hänen aikuisuudestaan. Kirja on kirjailijanmuistelmateos hänen omasta elämästään, mutta yksityinen on samalla kuvausta aikakausista, jotka ovat kaikille tunnistettavia. Yksityinen muuntuu yleiseksi, mikä tekee kirjasta klassikon. Lukija alkaa miettiä omaa elämäänsä ja sen käännekohtia ja tapahtumia maailmassa. Varsinkin nyt joulunpyhinä läheisten kanssa muistot vaikka jouluista eri ihmisten, edesmenneiden ja uusien tulokkaiden, kanssa tulvivat mieleen.
Kirjailija on syntynyt vuonna 1940. Hän tavoittaakin sodanjälkeisen ajan hengen, kun perheaterioilla muisteltiin sota-aikaa. Hän tavoittaa myös ajan kulumisen, kun puhuttiin kulloinkin vallitsevasta ajasta. Ajan kuluessa muisteleminen loppui ja nykyhetki tuli tilalle uusien sukupolvien myötä.
Muisti lyheni 1970-luvun lopun sukuaterioilla, joista pidettiin kiinni, vaikka joukko oli hajaantunut kaikkiin ilmansuuntiin.
Samalla kun söimme kampasimpukoita ja lihakauppiaalta – ei marketista – ostettua naudanpaistia ynnä perunakroketteja – pakastettuja mutta ihan yhtä hyviä kuin itse tehdyt – puhuimme autoista ja vertailimme merkkejä, suunnittelimme talon rakennuttamista tai vanhan talon ostoa, kerroimme lomista ja ajan ja tavaroiden kuluttamisesta. Vältimme luonnostaan aiheita, jotka olisivat voineet herättää vanhoja sosiaalisia kaunoja tai kulttuurisia erimielisyyksiä, käsittelimme nykyaikaa, Korsikan muovipommi-iskuja, Espanjan ja Irlannin attentaatteja, kenraali Bokassan timantteja, Bertrand Poirot-Delpechin presidentistä kirjoittamaa pamflettia, Coluchen presidenttiehdokkuutta, Björn Borgia, E123-väriainetta, elokuvia kuten Suuri pamaus, jonka kaikki olivat nähneet paitsi isovanhemmat, jotka eivät käyneet elokuvissa…
(Vuodet, s. 117-118)
Televisio, tekniikan kehitys, internet, elokuvat, ostoskeskukset, kulutusyhteiskunnan tulo, myös historialliset tapahtumat, ne kaikki lomittuvat ja ovat osa naisen muistoja ja elämää, jota kirjailija kuvaa hän-muodossa.
Hänelle on tärkeää hahmottaa se aika, jonka hänen käyntinsä maan päällä kestää, se aikakausi, joka hänet on lävistänyt, se maailma, jonka hän on rekisteröinyt elämällä elämäänsä. Ja eräs toinen tunne on antanut hänelle aavistuksen siitä, millaisen muodon hänen kirjansa saa, se iskee aina silloin kun jokin muisto – makuu sairaalasängyssä nielurisaleikkauksen jälkeen muiden pikkupotilaiden joukossa tai istuminen Pariisin halki ajavassa bussissa heinäkuussa 1968 – kun jokin muisto nivoo hänet epämääräiseen kokonaisuuteen, silloin hän poimii kriittisesti yksi kerrallaan seikkoja kuten tapoja, eleitä ja sanoja joista hän on rakentunut. Lyhyt menneisyyden hetki laajenee ja aukeaa moniaaksi mutta samansävyiseksi näkymäksi – yhdeltä tai useammalta vuodelta.
(Vuodet, s. 211)
Annie Ernaux: Vuodet. Gummerus 2021. Suomentanut Lotta Toivanen. Ranskalainen alkuteos Le Années 2008.
KIRJAPIISKU 