Marraskuun alussa syksyn ja talven rajalla olin veden äärellä, jossa voimakas syystuuli puhalsi aaltoihin vaahtopäitä, ja veden pauhu kuului lakkaamatta. Olin mökillä syysretkellä ja hakemassa innoitusta. Retkilukemisena oli Johanna Venhon Syyskirja, jossa ollaan kesän ja syksyn rajalla meren äärellä Klovharun saarella. Tove ja Tuulikki (Tooti) viettävät siellä viimeisiä päiviä elokuussa 1991, sillä he ovat päättäneet luopua rakkaasta saarestaan.
Paitsi saarella olon viimeisiä päiviä, kirjassa kuvataan muistoja saarelta. Muistot laajenevat käsittämään Toven ja hänen vanhempiensa elämää. Hänen taiteilijuutensa kuvataiteilijana ja kirjailijana saa hienoa valotusta: Muumikirjojen synty, muumikirjat, Kesäkirja, novellikokoelmat, maalaukset.
He ovat asuneet täällä melkein kolmekymmentä kesää tuulen ja meren ja sateen ja auringon kanssa. Se on niin pitkä aika, että osa luontoa siirtyy ihmisen sisään. Kevään ryskyvät jäälautat, alkukesän lintujen paljous ja niitten parittelu, kärsivällisesti hautovat lokkiemot ja muniaan raivokkaasti puolustavat tiirat, hoipertelevat untuvikot, kesän rasvatyynet illat, verkkojen lasku puuveneellä ilta-auringossa, ruusuntuoksu tuulessa, mutta myös syksyn tummeneva ankaruus vuosi vuoden jälkeen. Ikkunaluukkuja paukuttavat tuulet, mustuvat illat, talven enteet.
(Syyskirja, s.63-64)
—————-
Selvä se, että hänen ensimmäinen aikuisille tarkoitettu kirjansa kertoi lapsuudesta. Ei lapsuus ihmisestä lähde, ja hänelle se on ollut loputon vapauden maasto, muisto ajasta jolloin rajoja ei ollut, ei kiirettä, ei vastuuta, ei huolia. Ei lasta ole vaikea aikuisessa nähdä, se on kotilon sisään piiloutuva etana, joka vetäytyy kokoon kun sitä hipaisee, hän panee sen aina merkille.
(Syyskirja, s. 116)
Toven elämässä tärkeäksi oli muodostunut suhde äitiin (Ham), ja siksi äidin kuolema oli hänelle raskas. Siinä Toven elämä sivuaa Marian, 20-vuotiaan hydrobiologian opiskelijan, elämää. Hänellekin äidin kuolema oli vaikea asia. Maria on myös ihaillut Tovea ja lähettänyt hänelle jopa kirjeen liittyen äitisuhteeseen. Hän pääsee muiden opiskelijoiden mukana tutkimusretkelle saaristoon ja päätyy hetkeksi Klovharuun ja näkee Toven.
Vaikka ei aio vastata kirjeeseen, sen kysymykset ovat mielessä kuin neulat. Miten voi elää ilman äitiä. Häneltä itseltään kesti kymmenen vuotta toipua edes jotenkuten Hamin kuolemasta. Se oli kuin olisi sukeltanut vastavirtaan tai kiivennyt koko ajan jalan alla murenevia portaita. Mutta jotta kaksikymmentävuotias voisi sen ymmärtää, pitäisi ensin tietää, millainen ihminen Ham oli.
Katso! Tooti huikkaa kuistilta, ja hän kääntyy ikkunaan ja näkee ohi keikahtelevan, alumiinisen ison avoveneen. Varmaan ne biologit, koska menevät nyt ulompaa luotoa kohti, eikä siellä juuri kukaan tähän aikaan vuodesta käy. Veneen kokassa on joku laiha, valkotukkainen…
Kuin Vilijonkka! Tooti huutaa ennen kuin hän ehtii ajatella ajatuksensa loppuun.
(Syyskirja, s. 47)
Kirja on ihastuttava, riemukas kirja, joka on täynnä viisauksia. Kuvaukset saaren luonnosta ja Toven ja Tuulikin siellä olosta tulevat tutuiksi heidän kauttaan. Kirjailija on taidokkaasti kertonut Toven taiteilijaelämästä ja elämän valinnoista. Elämä saarella on nautinnollisesti kuvattu. Myös Marian elämän käännekohta on saanut kirjassa oman tilansa.
Johanna Venho: Syyskirja. WSOY 2021.
KIRJAPIISKU 