Kirjailija Saila Susiluoto on matkustanut residenssiin Italiaan kirjoittamaan. Matkasta syntyy kirja Kehrä, joka on matkapäiväkirja sekä pohdiskeleva romaani, runoilijan ensimmäinen proosateos. Se koostuu katkelmista: elämästä Italiassa, muistoista, surusta ja ennen muuta ilmastonmuutoksesta ja sen tuomasta ahdistuksesta. Hän käsittelee myös kirjoittamista ja sanoja, myyttejä.
”Katson Trejan laakson vihreitä kukkuloita hyttysverkon lävitse, se on ruudutettu maisema tai kuin valokuvamainen ristipistotyö. Kamera ei tallenna ikkunasta avautuvaa näkymää, sen mekaaninen silmä törmää hyttysverkkoon jonka takaa se näyttää silkkaa valkoista tyhjyyttä, ei mitään. Ehkä todellisuus ei ole ainoastaan sitä mikä objektiivisesti tapahtuu, vaan sarja sovittuja asioita joiden välissä on sumua, sokea piste jonne silmä ei yllä.”
(Kehrä, s. 30)
Minua viehätti tekstin runollinen ja filosofinen ote. Kaikkea katsotaan ikään kuin sellaisesta runoilijan omasta näkökulmasta, jonka vain hän pystyy näkemään ja välittämään. Hänen äänensä tuntuu tekstissä voimakkaana. Pyörteinen, rönsyilevä Kehrä kiehtoo.
”Ehkä on myös myyttien kudos, verkko jossa yksi tunnettu saa toisen loistamaan kirkkaammin, mitä enemmän myytit kommunikoivat toistensa kanssa, mitä enemmän samaa niissä on, mitä enemmän omintakeista, täydentäviä osia, sitä kirkkaammaksi kasvaa kuva, säkenöivä verkko? Haaveilen alkuperän tuntemisesta, ensimmäisestä tarinasta, siitä mikä on kaiken pohjalla, vaikka perimmäisyys ei ole saavutettavissa, ei, sitä ei ole, mutta tuo välkehtivä moninaisuus, yllä kaartuva tähtitaivas on.”
(Kehrä, s. 157)
Kirjassa on myös jälkisanat, jotka on kirjoitettu lokakuussa 2020. Susiluoto oli Italiassa syksyllä 2019, ennen Covid-pandemiaa ja matkustusrajoituksia. Hänen isänsä menehtyi virukseen. Kirjassa on myös muistoja lapsuudesta ja isästä.
Saila Susiluoto: Kehrä. Otava 2021.
Kahden runoilijan, Hannimari Heinon ja Kristiina Wallinin, toisilleen kirjoittamista kirjeistä muodostuu mielenkiintoinen kirjeromaani. Heiltä on aikaisemmin ilmestynyt Puutarhakirjeitä-kirja.
Runoilijoiden mukana matkataan esimerkiksi Nizzassa, Ponzun saarella, Tartossa, Hailuodossa, Viipurissa, Valenciassa, myös Suomessa kotioloissa ollaan. Kirja jakaantuu kymmeneen osaan, kymmeneen kirjeseen, jotka he kirjoittavat toisilleen sieltä, missä ovat. Kirjeissä on kohteen kuvauksia, mutta paikka on muutakin kuin nähtävyyksiä. Kirjassa on pohdintaa, joka vie tavanomaisen läpi, historian kerrostumiin ja syrjäisille kujille ja meren rantaan, luontoon.
”K a t v e. Täälläkin se vetää minua puoleensa keskustaa enenmmän. Sinä listasit kirjeessäsi asioita, joiden et halua jäävän peittoon kaiken muun ahnehditun alle. Tavarasataman nostokurjet ja kontit, syrjäisellä sisäpihalla kuivuvat pyykit. Mitä minä kirjoitan muistiin? Millainen lista on Nizza?”
(Matkakirjeitä, s. 93, Hannin kirjeestä Kristiinalle)
Viimeisenä matkakirjeenä kirjassa on Kristiinan kirje Hannille, joka on päivätty: Lyypekki-Kööpenhamina, 14.-16-10.2019
”Kotimatka on alkanut. Olen jälleen junassa, perillä liikkeessä, vähän huojuvassa vaunussa, huojahtelevassa maisemassa. Silmä on ikkuna, jonka heijastuksessa vilistää
ohi,
liukuu
kuin painottomana puita ja peltoja, jokin pieni suo… sinne meni hakamaa, joutomaa, maantie
Nyt pilvien metamorfoosi valoksi, valon metamorfoosi sateeksi
kuin ajatusten kuroutuva ja auki kehivä liike. Tai kirjainten rivit, kun tavoittelen sanoja tässä, syntymäisillään, kynän kulku muistivihkon sisällä, pitkin pellonpiennarta, pikkukaupungin laitaa. Ohitse, ohitse, loitommalle ja kohti.
(Matkakirjeitä s. 206)
Myös tässä kirjassa on jälkisanat, jälkikirjeet molemmilta. Ne on kirjoitettu matkojen jälkeen kotoa keväällä 2020, kun pandemia on tosiasia. Niissä käydään läpi pandemian aiheuttamia tuntoja.
Hannimari Heino & Kristiina Wallin: Matkakirjeitä. Atena 2020.
KIRJAPIISKU 