On aika päivittää lukupäiväkirjaa. Listasin luettuja romaaneja:
Tiina Lehikoinen: Kukkien kapina : yökertomuksia
Jeanette Winterson: Aikakuilu
Sara Stridsberg: Rakkauden Antarktis
Helena Sinervo: Tytön huone
Anneli Kanto: Kirjoittamassa
—————————————————————
Tiina Lehikoisen Kukkien kapina oli alaotsikosta huolimatta kesäpäivien parasta lukemistoa. Se sisältää ihanan absurdeja ja vapauttavia novelleja, jotka sisältävät myös lyyristä kerrontaa, joka vetosi minuun.
Novellit ovat raiteiltaan suistuneita kertomuksia ja täynnä yllättäviä assosiaatioita. Satuja on muunneltu ja istutettu estottomasti nykypäivään. Kaiken alkuna on tyttö, joka tallentaa matkoillaan muistiinsa kaiken kuulemansa. Ne ovat keskitieläisten kertomuksia.
Matkoillaan hän näki ja kuuli kaikenlaista.
Hän alkoi tallentaa muistiinsa tarinoita, joita taivaan poikki suhistavat villisydämiset linnut sekä keittiönurkkien ja pimeiden kadunkulmien väki liversivät ja mörisivät hänen korviinsa. Tytön kertomukset olivat askeliin sidottuja. Ne tuoksuivat mullalta sekä hikoilevilta käsiltä.
Hänen totuutensa sijaitsi siellä, missä tie kiemursi ja pölisi.
(Kukkien kapina, s. 15)
Muunneltujen satujen lisäksi tarinoissa liikutaan arkisissa asioissa, jotka näyttäytyvät koomisina tai absurdeissa yhteyksissä ja olennoissa (Hevospäinen eläminen; Ujon piimän vanhempi sukulainen). Tutut fraasit ja elämäntavat näytetään uudessa valossa. Avaruus ja taivas tähtineen on oma ulottuvuutensa, jossa jotkut tarinat tapahtuvat.
Näinä öinä taivaalla juoksevat valonkantajat. Tämän hulluille sukua olevan ammattiryhmän elämäntehtävä on kiillottaa.
Kuparipannuja, taivaankantta, tuulilaseja.
Mutta ennen kaikkea tähtiä. Kuvio kerrallaan he etenevät yössä.
Valonkantajilla on jakoavaimia ja ruuvitalttoja, joita ei löydy Biltemasta. Risti- ja tasapäisillä meisseleillä he avaavat tähtien ovet…
(Kukkien kapina, s. 47)
Ruusujen herääminen on riemastuttava, uudelleen kerrottu Prinsessa Ruusunen -satu. Siinä ruusut ovat pääosassa ja saavat yhteiskunnallisen heräämisen.
Kirja loppuu niin kuin sadut loppuvat. Tyttö kuulee viimeisen tarinan.
Läpi elämänsä tyttö jatkoi kulkuaan päivän huoneesta toiseen ja yön huoneesta seuraavaan. Toiset huoneista kalkkeutuivat ja muuttuivat kalusteiksi, osa pyyhkiytyi pois tai katosi muuten vain. Mutta oli myös niitä, jotka jäivät ja tekivät pesän hänen rintaluidensa alaiseen kammioon.
Tällä kertaa: ”Tämän pituinen tämä.”
Tiina Lehikoinen: Kukkien kapina : yökertomuksia. Like 2020.
KIRJAPIISKU 